Ollaan jo melkein puolivälissä joulunodotusta, enää 13 päivää jouluaattoon! Jännittääkö jo, mitä se pukki jouluaattona tuokaan mukanaan? Olen kerännyt muutamia vinkkejä, joilla saat toivottavasti ajan kulumaan vähän nopeammin.

1. Onko joulukortit jo askarreltu, vai ajattelitko sittenkin lähettää valmiskortteja? Vielä on aikaa askarrella muutama ihan omin käsinkin, käy vaikka Tiimarissa ostamassa erivärisiä kartonkeja ja taiteile niille sitten jotain jouluista! Jos paikkakunnaltasi sattuu vain löytymään esimerkiksi Tiimarin varastomyymälä, suosittelen ehdottomasti siellä käymistä - näin joulun aikaan sieltä löytää todellisia löytöjä etenkin korttien tekemistä ajatellen!

2. Haluaisitko vaikka leipoa tänään? Perinteisiä joulutorttuja saa piristettyä lisäämällä reilun teelusikallisen paksua vaniljakastiketta ennen hillon lisäämistä! Luumusoseen sijaan voi käyttää esimerkiksi vadelma-, mansikka- tai aprikoosihilloa, kukin tavallaan.

3. Miten olisi talon koristeleminen kivoilla, pahvisilla piparkakku-ukoilla? Niitä voi kiinnittä esimerkiksi ikkunoille tai vaikka kuusenkoristeiksi! Täältä löydät helpon (englanninkielisen) ohjeen, jonka olen vapaasti suomentanut alapuolelle.

TARVITSET:
- ruskea (paperinen) ruokakassi tai ruskeaa pahvia/kartonkia
- värikyniä
- sakset
- liimaa, teippiä tai niittejä
- pitkä pätkä vihreää/ruskeaa/minkä tahansa väristä lankaa tai narua

1. Piirrä piparkakku-ukko kartongille. Älä unohda piirtää suorakulmiota pään yläpuolelle (piparkakku-ukkosi tulee roikkumaan tästä neliöstä, joka tullaan taittamaan).
2. Leikkaa piparkakku-ukko irti kartongista. Piirrä kasvot, vaatteet jne. Taita pään yläpuolella oleva suorakulmio taaksepäin.
3. Ripusta piparkakku-ukko lankaan käyttämällä liimaa, teippiä tai niittejä. Tee lisää piparkakku-ukkoja ja ripusta nekin narulle.
4. Valmista! Ripusta nyt piparkakku-ukot esimerkiksi ikkunalle.

4. Ovatko joululahjat vielä hankkimatta, vai ajattelitko jättää niiden hankkimisen viime tipalle, kuten itselläni on tapana tehdä? Hyviä joululahjavinkkejä löytyy myös luukusta numero kolme, mutta ajattelin teidän iloksenne listata vielä muutamia suhteellisen halpoja lahjaideoita tähän alapuolelle.

- Miten olisi ihan tavallinen konvehtirasia? Onhan se ehkä vähän tylsä, mutta suklaahan kelpaa aina! Tämä lahja on varmasti kaikista sopivin niille ihmisille, joita et välttämättä kovin hyvin tunne, mutta haluat silti jostain syystä muistaa heitä jouluna.

- Alle kymmenellä eurolla saat kivan valokuvakehyksen, mikset siis hankkisi sellaista kaverillesi ja kehystäisi jotakin kuvaa, joka liittyy jollain lailla niin sinuun kuin lahjansaajaankin - tällainen kuva voisi olla esimerkiksi joltain yhteiseltä reissulta otettu kuva, jossa poseeraatte molemmat!

- Kahviystävälliselle henkilölle voit ostaa jonkun kivan erikoiskahvipussin (suklaakahvi, vaniljakahvi...), teestä pitäviä voit muistaa irtoteepussilla ja teepallolla! Voit halutessasi yhdistää tähän lahjaan myös jonkun kivan kahvi-/teekupin, mutta se käy toki sellaisenaankin.

- Jos ystäväsi on kauneusfriikki, mikset ilahduttaisi häntä kivannäköisellä meikkipussilla, jonne voit sitten mielesi mukaan ostaa erilaisia kauneustuotteita? Mukava lahja, josta riittää iloa luultavasti vähän pidemmäksikin aikaa!

- Mikset teettäisi vaikka vanhemmillesi seinäkalenteria itsevalitsemistasi kuvista? Voit valita kuviksi esimerkiksi perheen lasten lapsuudenkuvia, valokuvia menneiltä reissuilta tai koirista pitävälle äidillesi kuvia esimerkiksi perheen jo edesmenneistä koirista. Kalenterin voi teettää esimerkiksi tätä kautta.


HYVÄÄ JOULUNODOTUSTA!
Toivottaa rust (+ eläimet; rotat Karma, Ironia & Gabriel, Lyyti-koira sekä Otto-kisu)


piparkakkukuva itspaulkelly, koirakuva Randy Son of Robert, korttikuva WordRidden